Vaeltavan virtuoosin jäljillä
Franz Liszt oli romantiikan ajan pianomaailman palvotuin tähti. Hänen elämässään on kieltämättä legendan aineksia: ihmelapsena saatu suudelma otsalle itse Beethovenilta, tornadomainen Euroopan konserttilavojen valloitus, konserteissa pyörtyilevät naiset, seikkailut ylhäisöneitojen kanssa ja iän myötä syvenevä uskonnollisuus ja filosofisuus.
Itseäni on aina hämmästyttänyt Lisztin valtava luova voima ja hänen monitahoinen persoonallisuutensa. Hän oli nykyaikaisen pianonsoittotekniikan isä, ensimmäinen pianon supertähti, yksi aikansa suurista mediapersoonista ja nykymuotoisen pianoresitaalin keksijä. Hän konsertoi paljon, oli hypertuottelias säveltäjä, ja ehti vielä paitsi käydä laajaa kirjeenvaihtoa, niin myös olla suvereeni seurapiirileijona.
Myös opettajana Liszt jätti merkittävän perinnön jälkipolville. Monet aikakauden merkittävimmistä virtuooseista olivat hänen opissaan ja Lisztin koulukunnan vaikutus näkyy ja kuuluu konserttilavoilla vielä tänäkin päivänä.
Lisztin musiikillinen tuotanto ällistyttää maailmoja syleilevällä monipuolisuudellaan: sävellysten kirjo ulottuu häpeämättömistä kapakkarenkutuksista ja säkenöivistä virtuoosinumeroista mystiikkaan, pyhyyteen, paholaismaisuuteen ja jopa ennakoi tulevaisuuden musiikkia – niin impressionismia kuin 12-säveljärjestelmääkin. Liszt oli näkijä ja kokija, poikkeuksellinen ihminen ja musiikillinen runsaudensarvi!
Mäntän Musiikkijuhlat järjestää Lisztin 200-vuotisjuhlavuoden kunniaksi viisi Liszt -konserttia, jotka valottavat vaeltavan virtuoosin monia puolia.
Juhlilla kuullaan tänä vuonna monia Mäntän Musiikkijuhlien kantataiteilijoita, esimerkiksi Antti Siiralaa, mutta myös erittäin mielenkiintoisia uusia kasvoja on mukana: Olli Mustosen konsertointia Mäntässä on odotettu jo kauan, samoin Juhani Lagerspetzin, jonka esittämänä kuullaan Lisztin pääteos h-mollisonaatti. Kansainvälisesti asemansa vakiinnuttaneita uusia taiteilijoita ovat myös Emanuel Krasovsky ja hänen viulistivaimonsa Vera Vaidman. Kaikki edellä mainitut esittäytyvät myös opettajina, kun Mäntän Musiikkijuhlat järjestää mestarikurssitoimintaa yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa.
Mäntän Musiikkijuhlat perustettiin 13 vuotta sitten, ja juhlista muodostui nopeassa tahdissa Suomessa merkittävä kohtauspaikka pianomusiikin ystäville ja nuorille muusikoille. Tavoitteenamme on tehdä sama kansainvälisesti. Tänä vuonna tämän tavoitteen toteutumiselle näyttää olevan paremmat lähtöasetelmat kuin koskaan.
Tervetuloa Mäntän Musiikkijuhlille!
Niklas Pokki
taiteellinen johtaja
On the trail of a wandering virtuoso
Franz Liszt was the most idolised star in the world of the piano in the Romantic Era. His life undeniably contains the ingredients of a legend: a child prodigy who was kissed on the forehead by Beethoven himself, a tornado-like storming of the concert stages of Europe, women fainting at his concerts, adventures with aristocratic maidens and, with advancing age, a deepening religiousness and tendency to philosophise.
I myself have always been astonished by Liszt’s enormous creative power and his multi-faceted personality. He was the father of modern pianoforte technique, the first superstar pianist, one of the great media personalities of his era and the inventor of piano recital as we know it today. He performed many concerts, was a hyper-productive composer, in addition to which he was a prolific correspondent and a sovereign social lion.
Also as a teacher Liszt bequeathed a significant legacy to posterity. Many of the most outstanding virtuosos of his era studied under him and the influence of the Liszt school can still be seen and heard on concert stages to this day.
Liszt’s musical output is stunning in its worlds-embracing diversity: the range of compositions includes everything from unashamed tavern jingles and sparkling virtuoso numbers to mystique, sanctity, devilishness and even augurs the music of the future – both impressionism and the 12-tone system. Liszt was a visionary and an experiencer, an exceptional person and a musical cornucopia!
To celebrate the composer’s bicentenary, the Mänttä Music Festival is arranging five Liszt concerts illustrating the many facets of the wandering virtuoso.
Many artistes who are regular features of the Mänttä Music Festival, such as Antti Siirala, are on the programme again this year, but there will also be some very interesting new faces: Olli Mustonen’s concert performance has been long awaited, as has Juhani Lagerspetz, who will be performing Liszt’s main work, the Piano Sonata in B minor. Other new artistes who have established an international reputation for themselves are Emanuel Krasovsky and his violinist wife Vera Vaidman. All of the above-mentioned will perform as teachers when the Mänttä Music Festival arranges master’s courses in collaboration with the Tampere University of Applied Sciences.
The Mänttä Music Festival was founded 13 years ago and quickly became an important meeting place in Finland for friends of piano music and young musicians. Our goal is to do the same internationally. This year, the prospects for achieving the goal look better than ever.
Welcome to the Mänttä Music Festival!
Niklas Pokki
Artistic Director